decorational arrow Oireet

Vaihdevuosioireet

Millaisia ovat vaihdevuosien ensioireet?

Vaihdevuosien ensioireet ovat moninaisia ja todella yksilöllisiä. Toiset eivät tunne mitään erityisiä oireita, toisilla niitä on useita ja ne vaikuttavat elämänlaatuun.

Vaihdevuosien oireilu alkaa yleensä 5-10 vuotta ennen vaihdevuosia. Premenopaussin oireita on monenlaisia, mutta usein ne ovat samanlaisia kuin itse vaihdevuosien. Vaihdevuosien alkamisen toteamiseen ei yleensä tarvita lääkärikäyntiä tai laboratoriokokeita.

Ehkä selkein vaihdevuosien ensioire on kuukautisten loppuminen. Munasarjojen toiminta alkaa muuttua epäsäännölliseksi ja kuukautiskierron pituus vaihdella noin 42 vuoden iässä. Kuukautiset eivät lopu yhtäkkiä vaihdevuosien alkaessa. Kuukautisten väli tihenee ja ne saattavat jopa runsastua premenopaussin aikana. Kuukautiset jäävät kokonaan pois hieman yli viisikymppisenä ja hormonitasot tasoittuvat pysyvästi matalalle.

Hormonitasapaino saattaa myös heitellä aiheuttaen ärtyneisyyttä, alakuloa tai huonoja yöunia johtuen estrogeenitason alentumisesta.

Yksi vaihdevuosien ensioire on myös hikoilupuuskat erityisesti ennen kuukautisia ja niiden aikana. Hikoilua voi esiintyä päivällä tai yöllä, ja se tulee puuskittain. Kuuma aalto alkaa voimakkaalla sisäisellä lämmön tuntemuksella, lämpöryöppynä. Tätä seuraa nopeasti lämmön haihtuminen ihoverisuonten laajenemisen seurauksena. Ihon lämpötila nousee. Seurauksena on voimakas hikoilu etenkin ylävartalon ja niskan alueella sekä punastuminen. Monella on samanaikaisesti tunne sydämen tykyttelystä ja kasvojen punoituksesta. Lämmön haihtuessa voi ilmetä palelun tunnetta ja iho alkaa tuntua nihkeältä.

Vaihdevuosioireet

Vaihdevuosioireet voivat olla hyvin monenlaisia eivätkä kaikki tunnista pulmia vaihdevuosioireiksi. Vaihdevuosiin voi liittyä laaja kirjo erilaista oireilua unettomuudesta limakalvojen kiristykseen, joka saattaa vaikuttaa arkeen ja yleiseen elämänlaatuun.

Estrogeenitason heittely aiheuttaa naiselle monenlaisia oireita. Yleisimmät vaihdevuosioireet ovat kuumat aallot ja hikoilu. Kuumoitus ja punoitus voivat kestää muutamista sekunneista kymmeneen minuuttiin, ja aaltoja voi tulla pari kertaa viikossa tai monta kertaa päivässä. Kuumiin aaltoihin voi liittyä sydämen tykytystä. Hikoilu ja kuumat aallot alkavat yleensä, kun kuukautiset ovat jääneet pois ja hormonitasot tasoittuvat pysyvästi matalalle tasolle. Joillekin nämä vaihdevuosioireet voivat alkaa jo aikaisemmin.

Unettomuus ja unihäiriöt koskettavat jopa 40-60 prosenttia vaihdevuosi-ikäisistä naisista. Usein ne ovat jopa ainoita koettuja oireita. Yölliseen heräilyyn saattaa liittyä hikoilua. 

Emättimen kuivuus, kutina, arkuus ja kirvely ovat tavallisia oireita, samoin yhdyntäkivut, tihentynyt virtsaamistarve, kirvely virtsatessa sekä virtsan pidätyskyvyn heikkeneminen. Noin puolet 50 vuotta täyttäneistä naisista saattaa kokea paikallisoireita.

Tyypillisimmät vaihdevuosioireet ovat:
●      Kuumat aallot, (yö)hikoilu
●      Unettomuus, unen häiriöt, päiväaikainen väsymys
●      Sydämen rytmihäiriöt
●      Lihas- ja nivelsäryt
●      Ärtyneisyys, masentuneisuus
●      Yhdyntäkivut, seksuaalinen haluttomuus
●      Emättimen kuivuus, kutina, kirvely, arkuus
●      Tihentynyt virtsaamistarve, kirvely virtsatessa tai virtsan pidätyskyvyn heikkeneminen
●      Virtsatietulehdukset
●      Emätintulehdukset

TIESITKÖ:

Vaihdevuosioireet ovat moninaisia ja oireet ovat yksilöllisiä. Puhu avoimesti lääkärisi kanssa kaikista tuntemuksistasi.

Tarkista tietosi vaihdevuosien paikallisoireista!

Siirry testiin!

 

Vaihdevuosien paikallisoireita voi hoitaa lääkevalmisteilla sekä lääkkeettömillä paikallisvalmisteilla. Lääkevalmisteet vähentävät kuivuutta, kutinaa ja kirvelyä vahvistamalla limakalvoja. Lääkkeettömät paikallisvalmisteet kosteuttavat ja voitelevat limakalvoja, ja siten helpottavat paikallisoireita. Kysy rohkeasti myös apteekista apua oireiden kuten kutinan, kirvelyn ja kuivuuden lievittämiseen. Lue lisää paikallisoireiden hoitamisesta.

 

Kuumat aallot

Kuumat aallot ja hikoilupuuskat ovat vaihdevuosien tavallisimpia oireita. Kuumia aaltoja esiintyy 70–80 prosentilla naisista.

Kuumat aallot on oire, joka tyypillisimmin liitetään vaihdevuosiin. Kuumia aaltoja esiintyy jopa 70–80 prosentilla naisista, mutta hankalia ne ovat vain 20 prosentilla. Kuumoitus ja punoitus voivat kestää muutamista sekunneista kymmeneen minuuttiin, ja aaltoja voi tulla pari kertaa viikossa tai monta kertaa päivässä.

Oireet ovat voimakkaimmillaan vaihdevuosien alussa. Hikoilu kestää tavallisesti 2–7 vuoden ajan, mutta 10 prosentilla oireita esiintyy vielä 10–20 vuoden kuluttua viimeisistä kuukautisista. Sitä, mikä aiheuttaa kuumia aaltoja, ei vielä tarkasti tunneta.

Miltä kuumat aallot tuntuvat?
Kuumia aaltoja ja hikoilua voi esiintyä sekä päivällä että yöllä. Tavallista on, että hiki tulee puuskittain. Kuuma aalto alkaa voimakkaalla sisäisellä lämmön tuntemuksella, niin sanottuna lämpöryöppynä. Tämän jälkeen lämpö haihtuu nopeasti ihoverisuonten laajentuessa.

Seuraavaksi ihon lämpötila nousee. Reaktion seurauksena on voimakas hikoilu etenkin ylävartalon ja niskan alueella. Tavallista on, että samanaikaisesti tuntee myös sydämen tykyttelyä ja kasvojen punoitusta. Kun lämpö lopulta haihtuu, iho voi tuntua nihkeältä ja samalla voi ilmetä palelun tunnetta.

Mistä tietää, että hikoilu liittyy juuri kuumiin aaltoihin?
On yleensä helppoa tunnistaa, milloin kyseessä on vaihdevuosiin liittyvä hikoilu. Kuumat aallot liittyvät yleensä kuukautisvuotojen loppumiseen, eli menopaussiin – tai ainakin vuotojen epäsäännöllistymiseen. Laboratoriokokeita ei siis yleensä tarvita. Jos kuukautiset loppuvat nuoremmalla iällä, on syytä tutkia asiaa tarkemmin.

Yöhikoilu on yksi vaihdevuosien oireista?

Kuumien aaltojen yhteydessä esiintyy yleensä myös yöhikoilua ja muita vaihdevuosioireita. Yöhikoiluksi kutsutaan liiallista hikoilua, jota esiintyy yöaikaan melko säännöllisesti ja joka selvästi häiritsee nukkujaa. Vaikeasta yöhikoilusta puhutaan, kun yöasu ja vuodevaatteet ovat aamuisin niin märät, että ne joutuu vaihtamaan. Yöhikoilu kohdistuu etenkin pään ja ylävartalon alueelle. 

Vaihdevuosien hormonimuutokset ovat syynä yöhikoiluun – oireet liittyvät vähentyneeseen estrogeeni-hormonin tuotantoon.

Väsymys ja unettomuus

Väsymys, unettomuus ja unihäiriöt koskettavat yli puolta vaihdevuosi-ikäistä naista. Toisinaan ne ovat jopa ainoita vaihdevuosien oireita. 

Jopa 40–60 prosenttia naisista kärsii unettomuusoireista vaihdevuosien aikana. Yksi tyypillisimmistä vaihdevuosioireista on väsymys, joka johtuu yöllisistä unihäiriöistä. Unihäiriöt aiheuttavat päiväväsymystä, mielialaoireita ja jopa fyysisten sairauksien lisääntymistä. Yleisimpiä oireita ovat yölliset heräämiset, jotka tekevät unesta rikkonaista.

Mistä vaihdevuosien väsymys johtuu?
Vaihdevuosille ovat tyypillisiä yölliset unihäiriöt, joita seuraa usein päiväväsymys. Tämä väsymys heikentää suorituskykyä ja voi esimerkiksi laskea työtehoa merkittävästi. Hyvä unenlaatu on tärkeää myös hyvän elämänlaadun kannalta.

Unettomuuden oireita ovat esimerkiksi nukahtamisvaikeudet, unen katkokset ja liian varhaiset heräämiset. Yksi henkilö voi kärsiä kaikista kolmesta unettomuuden muodosta vaihdevuosien aikana.

Vaikka univaikeudet saattavat olla täysin itsenäinen vaihdevuosioire, yleisempää on, että samanaikaisesti esiintyy myös yöhikoilua ja kuumia aaltoja. Yhdessä ne aiheuttavat toistuvia heräämisiä yön aikana ja uni muuttuu katkonaiseksi. Huonosti nukuttuja öitä seuraa usein päiväväsymys ja ärtyneisyys.

Vaihdevuosien jälkeen yleistyvät myös unenaikaiset hengityshäiriöt, erityisesti uniapnean kaltainen tila: osittainen ylähengitystieahtauma. On tyypillistä, että esimerkiksi kuorsaaminen lisääntyy oireiden seurauksena. Ylipaino pahentaa usein oireita.

Vaihdevuosien hormonihoito vähentää väsymystä

Vaihdevuosien systeemisellä eli koko kehoon vaikuttavalla hormonihoidolla voi hoitaa unettomuutta. Hormonihoito vaikuttaa kaikkiin unettomuuden osatekijöihin: nukahtaminen on helpompaa ja yölliset sekä liian aikaiset heräämiset vähentyvät. Samalla myös väsymys lievittyy.

Estrogeeni vaikuttaa unen laatuun eniten naisilla, joilla on myös muita vaihdevuosioireita. Kuitenkin, estrogeenihoito on joissakin tutkimuksissa osoittautunut tehokkaaksi myös naisilla, joilla unettomuus on ainoa vaihdevuosioire.

FI20VG00071 12/2020

Käytetyt lähteet:

Vaihdevuodet, Duodecim terveyskirjasto 7.10.2020. www.terveyskirjasto.fi

Esivaihdevuodet (premenopaussi), Duodecim terveyskirjasto 1.10.2020. www.terveyskirjasto.fi

Nappi RE, Kokot-Kierepa M. Vaginal health: Insights, Views and Attitudes (VIVA) - results from an international survey. Climacteric. 2012;15:36-44

Yöhikoilu, Duodecim terveyskirjasto 16.1.2019. www.terveyskirjasto.fi

Vaihdevuodet ja unihäiriöt, Duodecim terveyskirjasto 7.10.2020 www.terveyskirjasto.fi

Vaihdevuosien paikallisoireet
decorational arrow Oireet

Vaihdevuosien paikallisoireet

Tyypillisiä vaihdevuosiin liittyviä emättimen paikallisoireita ovat emättimen kuivuus ja kirvely, yhdyntäkivut sekä emätintulehdus.

Vaihdevuosioireiden hoito
decorational arrow Oireet   decorational arrow Perusteet

Vaihdevuosioireiden hoito

Systeeminen eli koko kehoon vaikuttava hormonihoito lievittää vaihdevuosioireita korvaamalla elimistön omaa estrogeenia.

Ikäännytään yhdessä
decorational arrow Mieliala

Ikäännytään yhdessä

Pidentynyt elinikä merkitsee, että nykyään naisen elämästä jopa 1/3 on postmenopausaalista aikaa.